"Yritin perustaa uutta käyttäjää Kellokorttiin, mutta ohjelma ilmoittaa että käyttäjä olisi jo olemassa"
"Poistin käyttäjätunnuksen ja nyt kun yritän luoda sitä uudelleen, ohjelma ilmoittaa että tunnus on jo varattu"
Kellokortissa voi olla vain yksi samanlainen käyttäjätunnus ympäristöstä riippumatta.
Eli jos uutta käyttäjää perustettaessa tulee ilmoitus, että käyttäjätunnus on jo varattu, tarkista oman ympäristön Passivoidut henkilöt -näkymästä, että käyttäjää ei ole siirretty joskus aiemmin sinne.
Jos ei käyttäjää ole passivoitukaan, on mahdollista, että hänet on perustettu samalla tunnuksella johonkin toiseen Kellokortti-ympäristöön (jos henkilö on esimerkiksi käyttänyt Kellokorttia aiemman työnantajan palveluksessa).
Kun käyttäjätunnus poistetaan (Poista lopullisesti), ei saman vuorokauden aikana ole mahdollista perustaa henkilöä tuolla samalla käyttäjätunnuksella. Käyttäjätunnus poistuu tietokannan puolelta yön aikana, joten perustaminen onnistuu seuraavana päivänä.